sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Niin hukassa

Hellurei! Pari viikkoa vierähtäny taas niin nopiaa. En oikeesti tiiä mihin tää aika oikeen mennee täällä. Viikot vaan vierii eteenpäi hirveellä vauhilla. Johtunee ehkä siitä, että arkipäisin ollaan koko ajan melkein menossa lasten kanssa harrastuksiin ja playdateihin, ja sitten torstai iltana huomaa, että aah viikonloppu alkaa taas huomenna! Nyt nää pari viimestä viikonloppua oon viettäny aika tasasesti sekä kavereitten kanssa hengaillen että lahnaillen kotona. Aina jos on jotain pläänejä, niin oon todellaki mukana, tai siis jos joku kysyy. Haluan tehä mahollisimman paljon ja nähdä ihmisiä! Mutta ite oon tosi laiska kysymään ketään, välillä on vaan niin ihanan lepposta maata kotona ja kattoa netflixiä tai youtube-videoita tai skypettää kavereitten ja perheen kanssa. Mutta niin. Tää postaus tulee sisältämään juttuja DC:stä, kun kävin siellä viikon sisään parikin kertaa. Kamerakin tuli mukaan, nii mikäs siinä!


Eka puhutaan toissaviikonlopusta eli hmm kahen viikon takanen lauantai. Mentiin DC:een Janinan, Lisan, Kain ja Clausin kanssa. Mitään ihmeellisiä pläänejä ei ollut, kuhan haluttiin mennä viettään vapaapäivää sinne. Päätettiin sitten mennä eläintarhaan, koska mää en ollut käyny siellä aiemmin ja Lisakaan pitkään aikaan. Täällä tosiaan kaikki tommoset eläintarhat, museot jne on ilmasia! Oli hauska, kun oltiin kävelemässä sinne metrolta ja kysyin muilta, että mulla ei oo kun 10 dollaria käteistä, tarvinko enemmän että paljonko lippu maksaa. Ne katto vaan ihmeissään ja totesi, että ei sun tartte maksaa mittään, sen ku kävelet sisään. Siellä sitten viihdyttiinkkin abaut pari tuntia kierrellen ympäriinsä. Harmi vaan monet eläimet oli jossain pimeissä piiloissaan, koska oli niin kuuma päivä taas vaihteeksi.


Kun koko paikka oli kierretty lähettiin käveleen portille päin, jollon sitten alkoi satamaan. Eikä se tosiaan ollut mikään pikkukuuro...kaikki kastuttiin ihan läpimäriksi. Ja tietenkään kellään ei ollut satikkaa mukana, autossa kylläkin, mutta sielläpä se ei paljoa enää auttanut. Käveltiin metrolle ja mentiin sillä johonkin DC:n osaan syömään, ei mitään hajua mikä sen kaupunginosan nimi oli. Täällä huudit kun meinaa olla vähän Oulua isommat. Sieltä sitten metrolla takasin Viennan pysäkille ja autoilla Herndoniin ja Worldgate centreen leffaan. Ite olin kyllä niin väsynyt, että meinasin nukahtaa koko ajan kesken leffan. (tähän saattoi vaikuttaa se, että siellä teatterissa on just ne tuolit, jotka saa säädettyä lepoasentoon.) Sitten kello olikin jo lähellä puoltayötä, että koti ja oma sänky kutsuivat. Oli ihan mahti päivä!

Toinen DC:n reissu tehtiin viime maanantaina Kain ja Clausin kanssa. Kyllä, maanantai oli vapaapäivä melkein kaikilla au pareilla, koska täällä oli Memorial day. Isänmaallisuus kyllä näkyi tosi paljon, keskusta oli oikeestaan täynnä jenkkilippuja.


Metrolla suunnattiin jälleen isoon kaupunkiin, mutta tätä ennen tapahtui kyllä jotakin, noh nyt kai voi jo sanoa, että hauskaa. Eksyin. Ja pahasti. Aina ennen ollaan lähetty Viennan metropysäkiltä, mutta tuona päivänä päätettiin mennä Restonin pysäkille. En oo siis ennen siellä käynyt. Viileesti laitoin osoitteen gps:sään ja lähin ajeleen. Siinä 20 minuuttia ajeltua huomasin, että oon melkein lentokentällä. No tein u-käännöksen ja gps päivitti reittiä. Hoksasin olevani keskellä viis kaistaista motaria, eikä ramppia sieltä pois näy missään. Aluksi nauratti. Sitten se tyypillinen suomalainen autoilija heräs eloon, joka huutaa kaikille muille autoille, kuinka ne on nii paskoja ihmisiä eikä ossaa ajaa ja muutenki on vaan tiellä. Siellä sitten ajelin motarilla pelkkää suoraa abaut varttitunnin ennen kun ensimmäinen exit tuli vastaan. Kai sanoi mulle, että tuu Tyson cornerin pysäkille, että ne voi oottaa mua siellä. No löysin ensin Tyson gallerin parkin. Väärä paikka. Sieltä suunnistin Tyson cornerin parkkiin. Löyty joo, mutta en tiennyt, että siellä on vissiin kuus parkkihallia eikä mulla ollut hajua missä ite oon sillä hetkellä. Siinä puhelimessa pojat yritti neuvoa, että mee ostoskeskuksen sisään, niin et voi olla löytämättä metro-kylttejä, että seuraat niitä. No ongelma oli se, että en ikinä ennen ollut ollut siellä ostoskeskuksessa ja se oli ihan valtava:D en löytäny oikeesti ulos sieltä... kävelin päästä päähän ja ovi löytyi tottakai kauimmasta nurkasta. Voi sitä onnen määrää, kun näin pari tuttua kasvoa oottamassa mua. 20 minuutin matka muuttukin 1,5 tunnin matkaksi...

Eniveis, päästiin lopulta metroon ja DC:een. Siellä oli tosi iso ja huikee Memorial day -paraati. Katottiin ja kuvailtiin sitä aikamme. Sotilaita, torvisoittajia, tanssijoita, ratsumiehiä ja lippuja tuli koko ajan vaan lisää ja se paraati tuntui musta ainakin ihan loppumattomalta. Kun oltiin seisty siinä aikamme mentiin monumentille ottamaan kuvia. Tämäkin päivä oli btw todella kuuma, soijaa pukkas ihan huolella.




Kuvailujen ja pelleilyjen jälkeen lähettiin ettimään ruokapaikkaa. Käveltiin lopulta Chinatowniin ja siellä niinkin kiinalaiseen ravintolaan, kun Vapiano:D Oli vaan pakko päästä sinne. Mikään ei voita Vapianon pastoja, varsinkin kun tällänen oululainen saa niitä ainoostaan, kun matkustaa Helsinkiin. Jälkkäriksi teki mieli jätskiä, ja yritettiin ettiä jotain kivaa paikkaa, mutta energiat oli sen verran lopussa, että päätettiin vaan mennä metrolla takasin Tyson corneriin. Sieltä löytykin unelma frozen yogurt paikka. Ahettuamme ittemme täyteen jäädytettyä jugurttia päivä alkoi olemaan pulkassa. Huippu päivä tämäkin, lukuunottamatta eksymistä. Toisaalta pitää aatella, että siinäpä sitä oppii. En kuulemma onneks oo ainoo, joka on ihan kuutamolla näin alkuvaiheessa.


lauantai 16. toukokuuta 2015

Lenkillä peurojen kanssa

Heippa ja huomenta. Tänään on lauantaiaamu ja aattelin, että oi ihanaa saan nukkua pitkään. Noh, heräsin sitten 8.43 kun lapset päätti tulla leikkimään tänne kellarikerrokseen. Heillä oli kans pari kaveria yökylässä, joten melutaso oli sen mukanen. Eipä siinä mittään, kiva jos on hauskaa. Eilen pelasin niitten kanssa ulkona aika pitkään. Hypittiin trampalla ja pelattiin futista. Yks lapsista totesi, että kuinka monta vuotta oot pelannu jalkapalloa, kun oot niin hyvä. Olin vaa, että eheh en yhtään. Se kommentti kuitenkin nostatti vähän itsetuntoa, sillä muistan, kuinka lukion liikunnanope kerran sanoi mulle liikkatunnilla, että jos haluat pyrkiä liikunnalle opiskelemaan, niin kannattaa treenata jalkapalloa ja yleensäki pallonkäsittelytaitoja. Tää "oot hyvä" -kommentti tuli kyllä 5-vuotiaan suusta, että...:D Se silti piristi!

Keskiviikkona oli mun ja Yhdysvaltojen kuukausipäivä! Kuinka siirappiselta se kuulostaaki, nii ei, ei tapahtunu mitään ihmeellistä. Päinvastoin keskiviikko oli ihan yli kiireinen ja rankka päivä. Sanoin mun hosttytölle kasin aikaan illalla, että oon niin väsynyt että voisin nukahtaa seisaalteen. Häntä se jostain syystä nauratti kovasti. Tähän ensimmäiseen kuukauteen on mahtunut aivan mahottomasti kaikkea. Henkilökohtasesti musta ei ees tunnu, että olisin jo kuukauden ollut täällä mantereella. Tavallaan tuntuu, että tulin viikko sitten, kun aika mennyt niin nopeasti. Tavallaan kuitenkin hoksaan, että kuukausi jo mennyt, koska niin paljon kerennyt jo näkeä ja kokea. Fiilikset on edelleen tosi hyvät. Joo, rankkoja ja vaikeita päiviäkin on jo mahtunut sekaan, mutta se vaan kertoo tästä todellisuudesta. Au pair -elämä ei todellakaan ole aina pilvilinnoja, vaan se voi käydä rankaksikin. Tunnen kuitenkin olevani onnekas siinä suhteessa, että mun hostperhe on todella ihana ja he auttavat mua parhaansa mukaan. Asiat on siis edelleen todella hyvin, eikä koti-ikävän merkkejä oo havaittavissa. (paitsi että Mikko-veli ja sen tyttöystävä tulee tänne jo 65 yön päästä!!!)

paras aamupala ikinä
nyt ymmärrän miks kaikki hehkutti tätä jo Suomessa

Tää on itseasiassa melko vaikeeta pohtia tälleen taaksepäin, että mitä sitä on oikeen tehnyt täällä. Mun pitäis ehottomasti alkaa kirjottaa päiväkirjaa joka päivä, niin pysyis itekkin paremmin kartalla omista tekemisistä. Ensinnäki oon tehnyt töitä, töitä ja töitä. Vapaa-ajalla oon nähnyt kavereita. Ollaan käyty syömässä maailman parhaassa ravintolassa, pelaamassa yölentopalloa, leffassa, leikkipuistossa, shoppailemassa, mitäs muuta. Viime viikonlopun mun hostvanhemmat oli käymässä Miamissa ja lapset oli yökylässä koko viikonlopun, niin sain olla yksin kotona. Oli tosi ihanaa saada vähän omaa aikaa ja rauhaa. Lauantaina tuli kans pari kaveria kylään, katottiin leffoja, syötiin herkkuja ja temppuiltiin pihalla. Rakastan tätä meiän takapihaa niin paljon, koska se on niin iso!! Mahtuu tekemään vaikka ja mitä. Ja terassilla on parasta ottaa arskaa. Harmi vaan, että paras aurinkoaika on just sillon, kun mulla alkais työt, niin auringonotot jääny toistaseks vielä vähemmälle. Kuuma täällä kuitenki on, 25 celsius asteen molemmin puolin. Siinähän sitä saa olla auringossa, kun leikkii lasten kanssa pihalla tai lenkittää koiraa.


Oon käyny täällä nyt muutamia kertoja lenkillä. Se on ehkä vähän hassua, koska kotona Suomessa en ikinä menny lenkille, ellei ollu pakko (kuulu valmentajan tekemään reeniohjelmaan). Nyt kun en ole vähään aikaan kunnolla reenannu, niin tuntuu vaan että pakko tehdä jotakin, lähen sit vaikka lenkille. Torstaina ajelin vähän kauemmas parempien lenkkimaastojen perässä. Löysin tosi kivan lammen, jonka ympärillä oli mettää ja peltoja ja siellä välissä kiemurteli lenkkipolkuja. En vaa ymmärrä, miksi neki pitää olla asfalttia. Sanonpa vaan, että pitemmällä ajalla mun jalat ja selkä sanoo nou nou sille touhulle... Säikähin kans ehkä eniten ikinä siinä juoksennellessa, kun yhtäkkiä eessä seistä törötti kaks peuraa. Ne ei ollu moksiskaan musta ja jatko vaan matkaansa. Useamman ketun ja yhden pesukarhun oon jo nähnyt, mutta nää oli uusia tuttavuuksia. Taas uusi merkintä Enna luontobongarina -kirjaan. Ja niin, aion todellaki hommata salikortin, toivottavasti saisin sen ens viikolla aikaseks. Oon kans vähän salaa haaveillu, jos löytäisin jonku kentän, missä pääsisin oikeesti juoksee ja hyppelee, tekee yleisurheilujuttuja. Ainoo mahis taitaa olla high schoolien ja collegejen kentät, enkä tiiä onko ne avoimia kaikille esim viikonloppusin. Pitänee rueta selvittää.


Yks asia ressaa ihan suunnattomasti, ajokortti. Mun pitää siis suorittaa täällä ajokoe ja teoriakoe, että saisin sen virallisen Virginian osavaltion ajokortin. Mua pelottaa se teoriakoe vaan aivan suunnattomasti. Johtunee ehkä siitä, että pari vuotta sitten kun Suomessa sain ajokortin, pääsin teoriakokeen vasta toisella läpi ja siitä nyt jääny jotku traumat. Kaikki on sanonu, että se koe on täällä ihan ylihelppo ja lähes kaikki au pairit pääsee sen ekalla läpi, mutta silti!!! Kuumottaa nii palio. Pitäis harjotella siihe kokeeseen ja lukea teoriaa ja opetella liikennemerkkejä. Tuntuu, että oon yrittäny vähä unohtaa koko asian, koska se ahistaa niin paljon. Toisaalta mun pitäis suorittaa se tän kuun loppuun mennessä, että heheh se aika pitäis varata kylllä jo tosi pian...

Tännää suunnitelmissa ois mennä DCeen muutaman kaverin kanssa viettää vapaapäivää. En vielä tarkemmin tiiä mitä tehhään, mutta luotan, että ne tietää:D kiva päivä kuitenki luvassa!! Toivottavasti ei vaan ala satamaan tai ukkostamaan, kun vähä semmosta lupaillu.


sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äiti olen täällä maailman toisella puolen

Tänään on äitienpäivä. Se on täällä Jenkeissä ja siellä Suomessa. Äippä, jos ja kun luet tätä tekstiä, niin tää on kirjotettu sua ajatellen.
Kaikki on suurta tai ainakin suurempaa täällä Amerikan mantereelle kuin pikkusessa koti-Suomessa, niin on myös äitienpäivä. Kaupoissa on hyllytolkulla kortteja ja lahjoja äideille, missä kaikissa lukee MOM<3 Olin eilen ulkoiluttamassa koiruutta ja huomasin, että yhen naapurustomme talon pihan asfalttiin oli kirjotettu värikkäillä liiduilla jättikissan kokosilla kirjaimilla happy mother's day! Harmi, kun ei ollut kameraa mukana. Kaikilla oli täksi päiväksi suunnitelmia oman perheensä tai hostperheensä kanssa, yleisimmin tarkoittaen ruokailua sukulaisten kanssa. Määkin sain kutsun mun hostperheen äitienpäivän viettoon. Kun kiitin hostäitiä kutsusta ja sanoin, että tulen enemmän kuin mielelläni, hän alkoi heti puhumaan, että sinne pitää sitten pukeutua hyvin eikä saa olla farkkuja tai lyhkästä hametta tai sortseja tai mekkoa eikä sellaista perus olkaimellista toppia ja mieluiten juhlakengät. Pikkusen kuumotti ja mietin, että nytkö sitä kuulutaan hienoihin piireihin. No löysin onneksi sopivaa päällepantavaa. Mentiin eräälle Country Clubille, se oli niiiin hieno paikka ja ruoka oli tippunu suoraan taivaasta. Tapasin kans mun hostperheen sukulaisia isän puolelta, vanhempia ja sisaruksia ja heidän lapsiaan. Oli todella mukavaa ja kuulemma tuun tapaamaan heitä vielä monia monia kertoja. Ootan sitä tosi innolla! Ihania ihmisiä.

kortteja äitille ja mummulle
Tää päivä ei ollut ensimmäinen äitienpäivä, kun en ole kotona ja kantamassa aamupalatarjotinta äitille sänkyyn. Oli kuitenki tosi kiva onnitella äitiä ja mummua skypen välityksellä. Meillä äitienpäivää on vietetty yleensä aika pienissä merkeissä. Tehdään aamupalaa sänkyyn, annetaan lahjat ja kortit (jotka pienempänä tuli tietenki ite taiteiltua) ja käyään syömässä perheen kesken tai sitten reissu mummulaan. Mutta juuri tuollainen äitienpäivä on ollut tosi mukava ja ilmeisesti äitikin tykännyt. Se kun tahtoo aina olla aika vaatimaton. Olisin kyllä enemmän kun mielelläni viettäny tänään tätä päivää ihan oman äidin kanssa, mutta ei koettu kovin fiksuksi ideaksi lentää toiselle puolelle palloa yhdeksi päiväksi. Äiti, isi ja Mikko, tiiän että vietitte kivan äitienpäivän ilman muaki ja oli kiva olla osa sitä päivää edes tunnin ajan pädin etukameran välityksellä.

 



En osaa sanoa, oonko enemmän äitin vai isin tyttö. Muistan, että joskus kirjotin päiväkirjaan, että oon isin tyttö, mutta joskus että äidin. Ei vaan voi valita kahen tärkeimmän ihmisen väliltä. Pikkutyttönä se äiti varmaan oli kuitenki se number one, mutta vähän isompana isin kanssa tuli vietettyä paljon aikaa urheilun parissa, joka lähensi meitä entisestään. No jokatapauksessa. Murkkuikä meni varmaan suurimmalta osalta tapellessa molempien kanssa, mutta useina hetkinä muistan tarvinneeni sua äiti enemmän kun mitään. Äiti, olit ja oot edelleen se ihminen, jolle kerrotaan kuulumiset koulusta ja reeneistä ja kavereista, jonka kanssa pohditaan mitä vaatetta kannattas pukia, kun sataa räntää ja tuulee (Oulu love you forever), jolle selitän mun tulevaisuudensuunnitelmista, jotka kyllä vaihtuu liian usein, jonka olkapäätä vasten voin itkee aina kun siltä tuntuu, jonka kanssa voin nauraa kun heität sulkapallomailan katolle, joka säheltää ja ressaa ja haluaa tietää missä oon ja kenen kanssa, ja joka aina aattelee muita ennen itteään. Aina en todellakaan ole sulle sitä sanonu, mutta kyllä mää tiiän, että sää haluat  mulle aina vaan parasta. Tuit mua koko ajan tässä au pair jutussakin, kannustit mua lähtemään ja ettimään uusia elämyksiä. Tiiän, että se oli sulle vaikeeta sanoa heippa pitkäksi aikaa, mutta niin se oli mullekin. Et arvaakkaan. Nähään kuitenki muutamien kuukausien päästä, ja aina voit lähettää mulle tekstareita sillä sun antiikkipuhelimellas.


Äiti, oot paras ja silleen. En oo tuntenu koti-ikävää ollenkaan, mutta kyllä noitten korttien ostaminen ja tän tekstin kirjottaminen meinas herättää vähä tunteita. On ikävä, mutta mää kestän sen, niin myös sääki. Hyvää äitienpäivää rakas äpä! <3

maanantai 4. toukokuuta 2015

Huonetta ja kiirettä

Hei huomenta Suomi, hyvin pyyhkii!
Maanantai aamu. Kello seittemän herätys teki vähän tiukkaa, koska viikonloppuna tuttuun tapaan tuli valvottua ja nukuttua pitempään. Oli aivan ihana herätä lauantai ja sunnuntai aamuna ja tajuta, että aaah ei ole mikään kiire nousta, nukkuis vielä tunnin. Varsinkin, kun koiruus tuhisi siinä vieressä. Rakastan tollasia aamuja. Tänään taas arki kuitenki jatkuu, mutta herätystä helpotti vähän mun veljen whatsapp-viestit. Hän sanoi, että ne on katellu tyttöystävänsä kanssa lentoja tänne kesän lopulla ja olin ihan silmät sydäminä niinku se yks emoji. Toivon niiiiiin kovasti, että he pääsisivät tulemaan ja plaaa olisi vaan niin huippua. Sitä ootellessa!

 Lupailin kuvia mun huoneesta täällä, niin tässä näitä ois. Rakastan mun huonetta. Tää on aika paljon isompi, kun mun oma huone Oulussa. Seinät kuitenki saman väriset, niin tosi kotoisa. Jotain haluaisin keksiä tänne, että olis vielä enemmän oman näkönen. Ehkä julistetta ja kuvia tai jotain. Kukkia en osta, koska nuo kukat mitkä sain on jo aika kuolleet. En todellakaan ole mikään viherpeukalo. Tekokukka ehkä vois olla hyvä... tai kaktus. Oma kylppärikin löytyy, mutta sitä en kokenu tarpeelliseksi kuvata. Amme/suihku, pönttö, lavuaari, peili, kaappi, perus settiä. Mun huone on siis kellarikerroksessa. Täällä on myös ns lasten leikkitila ja tv-huone, jossa voin hengailla vaikka kavereitten kanssa, jos tykkään. Laittelen kuvia tänne tekstien väliin, samalla selittäen viikon menoja.
tervetulias-posteri. söpöä


Ensimmäinen oikea työviikko takana ja pakko sanoa, että ihan hyvinhän se meni! Ei mitään kummempia vaikeuksia tai kommelluksia päässy tapahtumaan ja oli hauskaa aikaa lasten kanssa. Ainoa asia mikä itteä vähän ressaa on kiire ja lähtemiset. Tuon ikäset lapset ei tietenkää ymmärrä vielä kunnolla ajan kulkua ja joudun hoputtamaan niitä aika usein. Kouluun lähtemiset ollu vaikeimpia, kun kaikkien silmät on vielä täynnä unihiekkaa (kiitti vaan Matin nukku) eikä koulu hirveästi innoistais ainakaan vanhempaa lasta. Silloin kun tajuan, että bussin tuloon on aikaa enää viisi minuuttia ja hampaat ja kasvot on pesemättä ja lukukirja hukassa niin ressitaso nousee pikkuhiljaa. Se on kyllä ehkä vähän mun oma ongelma. Ehkä mun pitää vaan yrittää keksiä jotakin houkutuksia, että miksi kannattaa tehdä ripeästi aamutoimet, esim. kerkeät pelata wiitä ennen lähtöä tai saat pari ylimäärästä karkki lunch boxiin. Btw hoksasin just, että unohdin pakata treatin (karkkia) boxiin...hups. No saavat sitten iltapäivällä, kun tulevat kotia. Ne tosiaan meinaa olla aika tarkkoja niitten lounas boxin sisällöstä.

Viikko meni melko kiireisissä merkeissä. Oli kouluprojektia ja baseball-pelejä. Yks päivä ajettiin baseball reeneihin hirveellä kiirellä, kun olivat siirtäneet reenien aloitusaikaa normaalia aiemmaksi. Matka normaalisti kestää sen max 20 minuuttia, mutta tottakai sillon oli ruuhka-aika ja matkaan meni se puoli tuntia. Perille päästyä koutsi ilmoittikin, että reenit on peruttu, pienen tihkusateen takia. Siinä hymyillen totesin, että okei tämä selvä lähetäämpä takasin kotiin. Kotimatka kesti taas 35 minuuttia. Ei ärsyttäny, vähän vaan ketutti seistä jäätävän pitkässä jonossa varoen kiilaajia, turhaan. Matkalla alkoi kans ukkostamaan. Ehkä sittenkin ihan hyvä, että reenit peruttiin.
vaatehuone näyttää toistaseks vielä aika tyhjältä...

Perjantaina mentiin Janinan kanssa yhtiin "housepartyihin". Käytän "-merkkejä, koska näillä on ehkä vähän eri käsitys housepartyistä, kun meillä Suomessa tai ainakin meidän kaveriporukalla:D Oli silti tosi hauskaa! Pelattiin korttipelejä ja jotku vähän naureskeli mulle, kun päihitin kaikki vesiputouksessa (kokis oli oikein sopiva juoma siihen). Nää ihmiset on ihan mahtavia, kun kaikki ovat ottaneet mut niin hyvin mukaan porukkaan. Kaikki kyselee millasta mun elämä Suomessa on ja muutama antanu numeron ja sanonu, että tekstaa millon vaan kun sulla on aikaa hengata mun kaa. Mukavaa, kun nyt jo saanu kavereita. Lauantai-illan tein töitä ja sunnuntaina mentiin Janinan ja Lisan kanssa leffaan. Age of Adaleine oli ihan mahtava! Suosittelen erittäin lämpimästi. En kyllä tiiä onko se jo Suomen teattereissa tai millon tulossa. Ja tää leffateatteri..aaa se oli super kiva! Tuolit ihan ylipehmeet, että tuntuu että uppoot sinne. Sitten voit säätää sen vielä sellaseen lepoasentoon. Millon Finnkinoon sais sellaset?

lempikassi aitiopaikalla, kiitos kaverit!
Tällä viikolla ei pitäis mitään ihmeempiä tapahtua, paitsi että fahrenheitit nousee aika kuumiin lukemiin! Täksi päiväksi luvattu 82 astetta (noin 28 celsius astetta). Huhuh ehkä mää en koko kesää näytä tälläseltä valkoselta aaveelta, vaan vähän sais väriä tähän pintaan! Voi kyllä olla, että se väri on aluksi ainakin melko punasävyinen...