lauantai 26. syyskuuta 2015

Vain minä ja pilvenpiirtäjät

Here I am again! Tässä ollu muistiinpanoissa kirjotettuna jo useempiakin tekstejä reissuista, ihan arkikuulumisista täältä kotoa sekä vähän diipimpiä ajatuksia. Kynnys julkasta ne meinaa aina vaan olla muka liian iso, en tiiä, elä kysy. Tietenki voisin mennä tässä aikajärjestyksessä eteenpäi ja julkasta postaukset sitä mukaan mitä kalenterin päivät sanoo, mutta totta kai haluan olla mahollisimman hankalasti ymmärrettävä ihminen, niin nyt julkasen tuoreimman tekstin. Vietin tämän viikon maanantaista torstaihin Chicagossa ja tässä tulee juttua siitä reissusta.

Kaikki lähti siitä, kun abaut kuukausi sitten kuulin, että isäntäperheeni on lähdössä kuueksi päiväksi risteilylle Bermudalle. Olin tosiaan tästä matkasta jo aiemminkin ollut tietonen, mutta jostain syystä olin aatellut, että vain hostvanhemmat ois lähössä ja lapset jäis tänne mun ja isovanhempiensa kanssa. Noo reissusta tuli sitten joku päivä puhetta hostisän kanssa ja kävikin ilmi, että lapset lähtee mukkaan. "Siiiis oonko mää vapaalla sillon...?" "Joo olet! Voit joko jäähä kotia tai lähtä jonnekkin reissuun, ihan miten ite haluat! Ilmota vaan, jos lähet johonkin, niin pyydän mun äitiä hoitamaan koiria sillon, kun oot poissa." Voin sanoa, että olin kyllä niiiin mielissään, ku sain tietää, että mulla ois eessä melkeen viikon loma. Ja koska sehän ei ollut mun ite valitsema loma, nii palkkakin juoksi kivasti, vaikka töitä teinki vaa nää pari päivää loppuviikosta. Samana iltana sitten googlettelin lentoja ymppäri Jenkkejä, että mihis sitä oikeen lähtis. Lennot ja majotuksen taisin varata jo seuraavana päivänä ja kohteeksi valitsin Chicagon. Se on semmonen paikka, missä oon aina halunnut käyä ja oli vielä budjettiinki oikeen sopiva.


Majotuksen varasin ihan hotels.comista, josta löyty hintalaatusuhteeltaan sopiva hostelli. Jaoin huoneen ja kylppärin neljän muun tytön/naisen kanssa. Joo, kyllä se mullakin ekana ajatuksena kuulosti vähän, että yyyh ei omaa rauhaa, mutta voin kyllä suositella enemmän kuin lämpimästi! Varmasti yhteismajotuksista on ihmiset jakaneet nettiin kaikenmaailman kauhutarinoita tai muuten vaan huonoja kokemuksia, mutta mulle se sopi täydellisesti! Ei minkään näköistä valittamista, päin vastoin. Sain tutustua neljään kivaan tyyppiin, joista yhden kanssa tultiin paremminkin juttuun ja varmasti tuun olemaan yhteyksissä jatkossakin. Aamupala sisälty hintaan ja hostelliaamupalaan nähden ihan huippu! Löyty puurot, murot, vaikka minkälaiset leivät ja leivokset, sekä tietty kahvit ja mehut. Kerrossängyn alapunkkaki oli ihan vimosen päälle pehmee. Kyllä mää sen 5/5 antasin taas arvosanaksi. Jos teistä lukijoista kukaan ikinä eksyy Chicagoon niin Hostelling International on place to be.


Maanantai aamuna aikasin lensin LaGuardian kentältä NYCistä Chicagoon. Matkaa ei ollut kun pari tuntia, niin nukkuessahan se meni. Perille päästyä piti selvittää, miten pääsen majapaikkaan. Tiesin, että jonkunäkönen juna/metro siellä kulkee, mutta muuten olinkin aika kuutamolla. Parilta ihmiseltä kysäsin apua ja sitten olinkin jo ostamassa viien dollarin junalippua ydinkeskustaan. Mun päätepysäkiltä, kun lähin käveleen (luojankiitos omistan nykysin iiphonen ja kartta-sovelluksen) totesin, että jaa ois voinu jäähä jollain toisella pysäkillä, kun kävelymatkaa joku puoli tuntia eessä. No ei siinä auta, kun lähtä laukkua raahaten käveleen puhelinta ja karttaa tuiottaen. Matkalla pysähyin lounasta haukkaamaan ja pari muijaa (btw en tykkää sanasta muija, mutta kun käytän sitä, en erityisemmin pidä tästä kyseisestä naishenkilöstä) pysäytti mut ja pyysivät kuutta dollaria bussilippuun, koska olivat potkittu pihalle kotoa tai jotain sinne päin. En ruennu kaivamaan kuvetta, vaikka ne kuinka yritti koiranpentuilmeellään mua vakuuttaa niitten sätkien ja darrameikkien takaa. En lämmenny ja jatkoin matkaa. Majapaikka löytykin lopulta ja check in ois pitäny olla vasta parin tunnin päästä, mutta virkailija antokin avaimen, niin pääsin viemään kamat huoneeseen. Ja ottamaan päikkärit. Ja kattomaan Salkkarit... heh. Siinä jonkunaikaa loikoiltua lähin ulos ja pyysin aulasta karttaa, joka käessä lähin seikkaileen ympäriinsä. Eksyin Millenium parkiin, josta tulikin yks mun lempipaikoista. Onko parempaa, kun ihanan vehree vihree puisto ihan kaupungin keskustassa. NYCissä Central park on aika cool, Helsingissä Espan puisto ja Oulussa Ainolanpuisto. Millenium park on sitten se Chicagon ihana puisto. Siellä kiertelin vaikka kuinka kauan vaan ihastellen ja ottaen kuvia, ja paljon. Toki turistikohde Cloud Gate (se jättipapu) tuli kans ikuistettua muutamaan(kymmeneen) kuvaan. Eipä siinä illalla muuta kuin dinneri kiinalaisessa ja majapaikassa kämppisten kaa rupattelua.




Tiistain vietin suurimmalta osalta yhen mun huonekaverin kanssa. Hän oli Briteistä ja samallalailla ihan yksin lomalla. Kävi siis välillä töissäkin Jenkeissä, ettei se ihan kolmeksi päivää Lontoosta Chicagoon matkustanu. Yhteisen aamupalan jälkeen lähettiin The Art Instituteen siihen muutaman sadan metrin päähän. Vaikka en ikinä mikään museofani tai maailman kulturellein ihminen oo ollukaan, niin kyllä täytyy sanoa, että oli siisti mesta. Kolme tuntia saatiin hyvinkin siellä kulumaan. Ei sitä vissiin turhaan sanota Jenkkien toiseksi isoimmaksi taidegalleriaksi. Sivistystä sai kyllä ihan kiitettävästi. Kamu lähti sieltä sitten omille teilleen, ja mää suuntasin lounaalle Paneraan ja sieltä ehkä odotetuimpaan paikkaan eli Willis Toweriin. En kyllä pysty edes sanoin kuvailemaan sitä kokemusta. Sieltä 103. kerroksesta, yli 400 metrin korkeudesta näki kyllä semi kauas. Mitä ne siellä faktoja kertoi, että voi nähdä sieltä neljään eri osavaltioon. Huippu juttu siellä oli tietenki Skydeck. Siellä oli siis kolme sellaista lasista tehtyä uloketta, johon pääs ihmettelemään ja ottamaan kuvia. Vaikka tykkään oikeesti paljon korkeista paikoista, oli se aika hurjaa seistä siinä lasilattialla, maailman korkeimman rakennuksen huipulla. Illalla treffattiin taas tän Brittitytön kanssa dinnerin merkeissä.





Keskiviikko oli vika päivä ja tiesin, että pitkä päivä eessä, niin viivytin aamua ihan tarkotuksella. Menin aamupalalle vasta siinä puoli kympin aikoihin ja luovutin huoneen viittä minuuttia ennen 11 aamulla eli just ennen check outtia. Ekana kävin jättimäisessä kirjastossa ihastelemassa. Kyllä sinne niitä kirjoja muuten mahtukin, kaheksan kerroksen verran sai niitä liukuportaita sinne kavuta. Sen jälkeen kävin ostaan pakolliset "terveiset Chicagosta" -kortit mummulle ja kotiväelle, minkä jälkeen lähinkin shoppailukierrokselle. Niinkun oon saattanut jo aiemmin mainita, en oo mitenkään kovin paha tuhlaamaan raahaa. Tykkään säästää ja olla tietonen, että kuinka paljon massia siellä tilillä oikeen on. Ennen reissua kuitenkin lupasin itelleni, että oot säästänyt, niin saat shoppailla. No sillonhan sitten myös shoppaillaan ja ihan huolella. Reissun jälkeen eräälle suomiläheiselle kauhistelin kuinka paljon rahaa tuli tuhlattua pelkästään vaatteisiin, niin hänen eka kommenttinsa puhelimessa oli, että eihän se ees oo paljoo! Niin no heh... on se mun korvaan, mutta kerrankos sitä, yolo ja niin edelleen.


 Koko loppupäivä meni käytännössä kauppoja kierrellessä. Illalla dinnerii ja hostellin aulassa hengailua. Lento tosiaan lähti vasta viiden jälkeen aamulla, että kiirettä ei lentokentälle ainakaan ollut. En siis jäänyt tuonne majapaikkaan enää vikaksi yöksi, koska tunsin sen niin turhaksi maksaa ns puolesta yöstä, koska lentokentälle olis pitänyt lähtä viimestään siinä kolmen aikaan aamuyöllä. Joskus puolenyön aikaan olin sitten kentällä. Siinä vähän koitin torkkua, vaikka kuumottikin, että ohikulkija pöllis mun laukun. Koneeseen oli kiva päästä, kun siinä sai nukkua sitten sen kaksikin tuntia putkeen. Kentältä sitten bussilla takas kotia tänne East Hamptoniin.

Päätin siis lähtä reissuun yksin. Pitkään olin kaavaillut yksin matkustamista ja nyt tuli oiva tsäänssi siihen, niin miksipä ei. Toki kaverin/kavereitten kaa reissaaminen on aina hauskaa, mutta silloin musta tuntui, että todellakin haluan lähtä ihan yksin. Eipä tarvi koko ajan kysellä toisen mielipiettä asioista, vaan saan ihan ite päättää miten haluan päiväni kuluttaa, missä söis, millon piän puhelimen lataus -tauon Starbucksissa, monelta meen nukkumaan jne. Tuo reissu oli kans jonkinlainen tavoite mulle selvitä ihan yksin ihan tuntemattomassa paikassa usiampi päivä. Joo, oon jo aikuinen (mukamas) ja oletettavaa on, että itestä huolehtiminen kuuluu jo tämän ikäsen ihmisen taitoihin. Voin sanoa, että paljon oon saanut reissata elämäni aikana, mutta ikinä en ihan yksin. Siten, että matkustan paikasta A paikkaan B ilman ketään edes puolituttua, ja varsinkaan niin, että matkakohteessa ei ole ketään kenen puoleen kääntyä, jos hätä iskee. Näin ajateltuna melko kuumottava ajatus, mutta samalla niin vapauttavaa. Sain todistaa itelleni ja muille, että pärjään yksin, näköjään myös yhessä maailman suurimmista kaupungeista. Oon aina nauttinut yksinolosta, mutta onhan se ehkä vähän jännääkin, kun puhutaan tosiaan miljoonakaupungeista. Kotia palattua, tuli todellakin semmonen olo, että Enna usko itteesi! Sää pystyt ja oot hyvä, jos vaa niin ite haluat. Tähän perään heittäisin semmosen haba-emojin, jos näin koneella vois.

Nyt voin merkata mun "paikat, johon haluan matkustaa" -listaan Chicagon kohdalle, että check! Chicago ylitti mun odotukset täysin. NYCissä on nyt muutama kerta tullut pyörittyä, mutta melkeen täytyy sanoa, että tykkään Chicagosta enemmän, jos nyt minkään näköstä arviota voi heittää kolmen päivän perusteella. Mulla oli aivan huikee pikkuloma yksikseni ja tekis kovasti mieli takasin. Jos vaan ikinä tulee tsäänssi, niin varmasti meen uuestaan käymään!!