sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Opetellaan olemaan

Viikko ja kolme päivää nyt asuttu täällä Virginian osavaltiossa. Tuntuu, että oisin ollu täällä jo paljon kauemmin. Niin paljon kerenny nähä ja tehä viikon aikana. Fiilikset on kyllä huidellu jossain vaalenpunasissa pilvissä. Aina kun joku on kysynyt, että miten on mennyt ja miltä tuntuu olla täällä (miten meni noin niinku omasta mielestä ehehe), vastaan että love it ja oon vaan mielettömän innoissani kaikesta!

Oon ollu tosi onnekas, kun viikon aikana jo tavannut niin paljon uusia ihmisiä. Tän perheen edellinen au pair Johanna oli täällä viikon mun kanssa ja esitteli mut monille hänen ystävilleen ja kavereilleen. On ollu vaikka minkälaista playdatea ja illanistujaisia. Jännitin tooosi paljon, että miten täällä saa kavereita ja miten voin tämmösenä uutena outsiderina mennä vaan porukkaan ja olla, että terppa oon Enna, ollaanko kamuja? Kaikki ovat ottaneet mut aivan ihanasti vastaan ja ollut tosi ystävällisiä ja auttavaisia! Muutaman tytön kanssa ollaan tekstailtu ja nähty joitaki kertoja tän viikon aikana. Kaikkein parasta on, että ihan muutaman sadan metrin päässä asuu sveitsiläinen au pair ja hän vaikuttaa ihan mahtavalta tyypiltä! Niin parasta kun voi vaan soittaa, että hei ookko kotona tuun käymään ja oon siellä parissa minuutissa.
mun auto thih

Tää viikko on mennyt siis täysin totutellessa ja opetellessa uuteen elämäntyyliin ja tän perheen päivärutiineihin. Seurasin Johannaa tän viikon kuin mikäkin koiranpentu, kun hän opetti minulle miten keittiön koneet toimii, mikä on paras ruokakauppa, miten löydän bensa-asemalle, miten ajan automaattivaihteista autoa, miten pitää olla samalla sekä varovainen että röyhkeä liikenteessä, miten maksan luottokortilla kaupassa, mitä lapsille pitää pakata reppuihin kun on baseballia tai uintia tai tanssia, mitä välipalaa lapset tykkää syödä, miten aamuisin valitsen vaatteet lapsille ja autan heitä aamutoimissa, mitä ruokia nuorempi ei saa viedä pre-schoolin evääksi ja mistä vanhempi ei tykkää, milloin lasten on okei pelata wiitä jne jne jne. Aivan tajuttomasti asioita, mitä pitäis muistaa. Jossain väliin oon kerennyt ajatella, että ei saakeli emmää muista! Mutta onneksi se ajatus on mennyt tosi nopeasti ohi. Niin kuin sanoin, oon vaan tosi innoissani! Kyllä, kaikki on uutta ja aivan erilaista kuin kotona Oulussa tai edes Suomessa, mutta sen takiahan mää tänne lähin. Hakemaan uusia kokemuksia ja näkemään maailmaa. Eihän siinä olis edes mittää järkeä, jos täällä vessanpöntöt ois samallaisia kuin Suomessa (koska ne ei ole, ja se on hassua). Asenne ratkaisee tosi paljon, miten täällä pärjää. Oon jutellut muutamien au pairien kanssa, jotka oli yhtä aikaa training schoolilla, että miten niillä on mennyt. Joku sanonut, että tosi rankkaa ja vaikeeta, joku taas, että ihanaa ja parasta. Tottakai ulkoiset tekijät vaikuttaa sun mielialaan ja jaksamiseen, mutta kyllä se olen minä itse, joka loppupeleissä päättää vietänkö elämäni parhaan vuoden vai lähenkö takasin nyhjöttää kotisohvalle ja nauttimaan valmiista suomalaisesta ruokapöydästä (äiti ja isi, teiän ruuat on silti aina parhaita).

Niin kuin kerroin, tekemistä on riittänyt. Johanna vei mua vaikka jos minne, että saisin nähdä ja tehdä mahdollisimman paljon, kun hän oli vielä täällä. En tiedä miten kiittäisin häntä...en vois olla kyllä kiitollisempi hänen avustaan ja vaivannäöstä! Määkin teen kyllä samallai, kun seuraava au pair tulee ja mun on aika lähteä. Mutta niin. Tulin siis viikko sitten perjantaina tänne. Lauantaina suunnattiin heti DCeen, koska siellä oli jonkunlainen hyväntekeväisyys tapahtuma ja ilmainen konsertti, jossa esiintyi tämmösiä pikkunimiä kuin Usher, Train, Martin Garrix, Fall out boy... Voin sanoa, että oli siistiä. Mutta oli myös kuuma!! Reilut 25 astetta lämmintä. Muut päivät ei sitten niin lämpimiä ole ollut. Tiistaina tais olla tornado varoituskin. Joka tapauksessa tässä muutamat kuvat DCstä ja konsertista. (btw jos haluaa mennä meiltä DCeen, täytyy eka mennä autolla metrolle n.15min ja sieltä metrolla DCeen keskustaan noin 30min, eli sinne ei ihan joka päivä viitti mennä).

Tiistaina oli Johannan farewell ja käytiin syömässä noin 20 hengen porukalla. Torstaina suunnattiin samaan paikkaan illalla, että hän näki muutamia ystäviä vielä viimeisen kerran. Perjantaina hengasin Janinan kanssa (se melkein naapurin tyttö au pair) ja lauantaina hänen ja muutaman muun kanssa. Mentiin DCeen yhteen nighclubiin ja se olikin ihan mielenkiintoista. Kuten tiedätte, oon täällä alaikänen, niin mullehan ei holin A. maistunut vaan menin muuten vain mukaan. Huvittavinta oli huomata siinä jonottaessa sisälle, että siellä paikassa on jonkunlainen pukukoodi, koska kaikki tytöt/naiset oli pukeutunu vesirajamekkoihin ja korkeimpiin korkkareihin. Mulle ja parille kaverillehan tästä ei oltu kerrottu, niin meinas vähä kuumottaa seistä jonossa farkut ja konssit jalassa. No sisälle päästiin niiin nou probleemos.
mikään ei saa olla Washingtonissa korkeampi kuin tämä monumentti

Nyt on sunnuntai ilta ja huomenna alkaa mun ensimmäinen oikea työviikko. Jännittää, joo. Ahistaa, no ei pahasti. Pelottaa, ei oikeestaan. Saa nähdä miten menee, pakkaanko ihan väärät eväät lunch boxeihin ja myöhästytäänkö baseball reeneistä, koska en tunne reittiä. Onneks maailma ei siihen kaadu, jos sellasta pääsee tapahtumaan. Tässä koko ajan opetellaan olemaan ja elämään. Parasta on tietää, että en ole yksin ja aina saa ja pitää pyytää apua, jos siltä tuntuu. Mun hostperhe on paras ja uudet kaverit on huippuja. Tästä tää seikkailu alkaa.

P.S Pakko mainita, että tää avoimin mielin oleminen on vaikuttanut jopa mun ruokatottumuksiin. Oisin sanonut, että vihaan sieniä ja parsakaalia, mutta täällä ne on kyllä maistunut! Nää on näitä pikkujuttuja mitä huomaa, ja aina myös naurattaa kun huomaa. Toinen asia pakko myös mainita, kun kuitenkin joku kysyy. Enkku sujuu...noh melkein riittävästi. Välillä tulee ihan jäätäviä sönkkäyskohtauksia ja hävettää, kun en ossaa selittää jotakin ja se siitä hyvästä jutusta, minkä oisin halunnu kertoa:D välillä taas tuntuu, että ymmärrän hyvin ja joku ymmärtää jopa muaki. Joka päivä oppii uusia sanoja. Terkkuja vaa Kastelliin ja enkun opelle, kyllä mää sen arvosanan saan vielä nousemaan, usko pois. Sillai kai, millai muute?

6 kommenttia:

  1. Voi, näyttää ja vaikuttaa ihanalta! Tsemppiä ekoihin viikkoihin :-)

    VastaaPoista
  2. Voi, näyttää ja vaikuttaa ihanalta! Tsemppiä ekoihin viikkoihin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) sääki oot vissiin lähössä au pairiksi?

      Poista
  3. Lueskelin tätä sun blogia enemmän ja nää on tosi kauniita kuvia, mutta ihan vinkkinä vaan että hostperheen talosta ei sais koskaa laittaa kuvaa nettiin jos et siis tietenkää oo pyytäny lupaa :/ Tiedän tapauksen missä Au Pair lähetettiin kotiin koska oli laittanut hostperheen talosta kuvia julkiseen blogiin, jenkit kato on HIEMAN vainoharhaisia :D Ja sit viel ku tuol lukee et asut Oak Hillissä mikä ei oo mikään hirveen iso paikka, nii mä pahoin pelkään että jos et oo kysyny lupaa näiden kuvien julkaisemiseen sun hostperhe vois nostaa tosta haloon... :-D Ihan siis vaan kokemuksen äänellä puhun ja en haluu et sulle tulee tästä ongelmaa:( Mut ok tietty jos oot luvan kysyny! Selityskyky taas 5/5.........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan juteltu hostvanhempien kanssa tästä blogista, että mitä saan kirjottaa tänne ja minkälaisia kuvia laittaa. Kysyin ennen julkasua, että saanko laittaa talosta kuvia ja antoivat luvan :) kiitos kuitenki! Kaikenlaiset vinkit ja neuvot otan vastaa enemmän ku mielelläni! Ihan kaikkeen liittyen siis täällä asumiseen ja au pairina olemiseen!

      Poista