Ensimmäinen!

Mulla tulee ikävä omaa huonetta ja kaikkia valokuvia seinällä.
Tulee ikävä punasta jopoa ja kesän pyöräretkiä. 
Tulee ikävä lähipuistoa, jossa ei ikinä edes leiki lapsia, mutta se onki mun paikka.
Tulee ikävä Fazerin sinistä ja Jenkki sweetmint purkkaa.
Tulee ikävä Salkkareita.
Tulee ikävä isoja lumikinoksia (oikeestikkin). Mutta loskaa ei tule.
Tulee ikävä joulupukkia, vaikka se ei meillä kotona enää ole kymmeneen vuoteen käynytkään.
Tulee ikävä meidän kesämökkiä ja ihanaa Oulujärveä.
Tulee ikävä saunaa.
Tulee ikävä mun valmennettavia, joista kasvaa vielä huippu-urheilijoita.
Tulee ikävä teatterikamuja ja näyttelemistä.
Tulee ikävä ystäviä, jotka on maailman parhaita.
Tulee ikävä mummua ja muita sukulaisia.
Tulee ikävä veljeä ja sen ihanaa tyttöystävää.
Tulee ikävä äitiä ja isiä.

Identiteettikriisi. Suomi vai USA

Eli siis! Olen Enna, 20-vuotias urheilu- ja teatterihullu oululainen. Huomenna alkaa uusi seikkailu mun elämässä, kun lähden au pairiksi Jenkkeihin. Muutan sellaiseen paikkaan kuin Oak Hill, joka on noin 30 minuutin matkan päässä Washington D.C:stä. Mun hostperheenä odottaa äiti, isä, 8-vuotias poika, 5-vuotias tyttö ja pieni koira. Juttelin hostäidin kanssa tästä blogista ja sovimme, että heidän nimiään en tule julkaisemaan täällä, ihan vain lasten vuoksi. Mutta ei anneta sen häiritä ollenkaan! Täällä blogissa tulen kertomaan elämästäni au pairina toisella puolella maailmaa ja oon varma, että sitä kertomista riittää. Oon pitkään lukenut paljon erilaisia blogeja ja haaveillutkin omasta. Ajattelin aina, että olisipa kiva kirjoittaa omaa blogia, mutta ääh ei ketään kiinnosta mun tavallinen elämä:D mutta nytpä onkin jotain erilaista, niin tässä tämä nyt on (kiitos paljon Emmi avusta)! Koska tämä on ensimmäinen blogini, antakaa anteeksi tylsät ulkoasut tai hienojen muokkauksien puuttuminen. Minut tuntevat kyllä tietää, että oon aika tekniikanihmelapsi.

Pakkaukset alkaa olemaan jo aika valmiina, mutta siltikin tuntuu, että en edes ymmärrä muuttavani vuodeksi ulkomaille. Ehkä sen tajuaa sitten paikan päällä. Tätä on kuitenkin niin kauan odotettu, että en voisi enempää olla innoissani! Samalla tietenkin haikeeta jättää kaikki läheiset, mutta se on vain näkemiin, ei hyvästi.

Seuraavan kerran kirjoitan luultavasti sitten, kun oon päässyt jo uuteen kotiini! Vietän ensimmäiset viisi päivää New Yorkissa au pair training schoolilla ja luulen, että siellä ei ole kovinkaan aikaa kirjoittaa (ainakin lukujärjestyksestä päätellen)... Joten, palaillaan sitten Atlantin toisella puolella! So exciteeed!