perjantai 17. huhtikuuta 2015

Perillä!

Täällä ollaan!! Hengissä selvitty ekasta viidestä päivästä. Sanon vaa heti näin alkuun, että tää tuntuu niiiiin epätodelliselta olla täällä. Tässä on jo kerennyt tapahtua vaikka ja mitä, niin jos nyt kerron askel askeleelta näistä päivistä.

Maanantaina koitti siis se kauan odotettu (ja kammoksuttu) lähtöpäivä. Tottakai tapani mukaan jätän kaiken aina viimetippaan, että sai aamulla vielä paniikissa pakata loppuja tavaroita laukkuihin. Lentokentälle mut saattoi äiti, isi, isoveli ja sen tyttöystävä. Näitten ihmisten hyvästely oli paljon vaikeempaa mitä olin aatellu. Siellä vasta tajusin, että ei nähäkkään nyt pitkään aikaan. Itkettiin kaikki yhessä siellä, mutta ehkä se kuuluu asiaan. Nenäliinojen kanssa lensin Helsinkiin ja siellä olikin oottamassa jo toinen suomalainen au pair, Emmi. Lennettiin Helsingistä Tukholmaan ja sieltä New Yorkiin. Oli kyllä ihan tosi kiva, että oli toinenkin suomalainen au pair siinä matkassa! Lennot ois ollu kyllä tooosi pitkiä, jos ei olis voinu höpötellä ja panikoida yhessä.

Laskeuduttiin JFK:n lentokentälle paikallista aikaa kaheksan maissa illalla, mutta jouduttiin odottamaan siellä melkein kolme tuntia, koska, no, tuli pari muuttujaa matkaan. Ensin ei löydetty meidän kuskia, joka vei meidät koululle. Kuskin löydyttyä jouduttiinkin odottamaan vielä noin kymmentä au pairia, en tiiä oliko niiden lento myöhässä vai mitä. Päästiin sitten lopulta lähtemään 11 maissa illalla kohti Long Islandia ja au pair training schoolia. Matkaa sinne oli reilu tunti. Koululla saatiin kaikenmaailman ohjeita ja iltapalaa (jääkaappi kirjaimellisesti täynnä pizzaa) ennen kun päästiin huoneisiin nukkumaan. Sillon meinas jo väsyttää, kun oli valvonu sen 25 tuntia, ja oli ihana tajuta, että herätys on viiden tunnin päästä...

Tiistai ja keskiviikko menikin kokonaan oppitunneilla istuen. Meidät jaettiin hostperheen asuinpaikan mukaan luokkiin, joissa sitten oltiin koulun ajan. Saatiin preppausta ja valmennusta ja opetusta ja ohjeistusta au pairina olemiseen. Saatiin paljon tietoa myös USAn lakijutuista ja täällä autolla
ajamisesta. Torstai aamulla oli vielä ensiapukurssi.

Torstai iltapäivää oli kauan odotettu, koska New York City tour! Voin vaa sanoa, että huhhuh mikä mesta... Eka kierreltiin bussilla ympäri NYCiä ja päästin välillä ulos ottamaan kuvia ja ostamaan streetruokaa. Ilta oli sitten vapaa-aikaa, jonka kaikki käytti luonnollisesti miten tykkäs. Mää hengasin tän tourin ajan erään tanskalaisen tytön kanssa ja kerettiin nähä kyllä vaikka ja mitä. Eka mentiin Rockefeller centerii, se on siis yksi korkeimmista pilvenpiirtäjistä NYCissä ja sillä on myös todella pitkä historia, jota en ala kylläkään tähän selittämään (koska en osaa). Nimensä mukaan mentiin top of the rockiin, eli 70. kerrokseen. Sieltä näki koko kaupungin. Aivan kreisiä!

Pilvenpiirtäjän katolla hengailun jälkeen lähettiin kierteleen katuja ja toki suuntana oli teeveestä tuttu Time square. Oihan se ihan mieletön!! Kuljin siellä leuka viistäen maata kun mikäkin turisti, vaikka sitähän mää just olinkin. Sitä tunnetta en osaa edes sanoilla selittää, kuvia sitten senkin edestä.

Ilta alkoi hämärtymään ja jatkettiin kiertelyä kunnes piti mennä busseille takasin. By the way, kohtaamispaikka oli Empire state buildingin juurella, että juu. Oli siinä pieni oululaistyttö ihmeissään.

Lyhyen yön jälkeen koitti kuumotuspäivä. Lähtöpäivä NYCistä ja matkustus isäntäperheiden luokse. Tänne suuntaan muuttaneet mentiin samalla bussilla ja matka kestikin sitten sen yli seittemän tuntia... Ruuhkat oli ilmeisesti melkoset, mutta kyllä kuskikin vaikutti juuri sellaiselta lopen_ kyllästynyt_elämäänsä -ihmiseltä. Liekkö vaikuttanut asiaan. Bussipysäkillä mua oli vastassa hostäiti ja -tyttö. Jännitti ihan hirveesti, kun vihdoinki tapas heidät! Tytöllä ojensi mulle ihanan kukkakimpun samalla, kun he toivottivat mut tervetulleeksi. Ajeltiin sitten heidän kotia, jossa odottivat hostisä, -poika ja heidän nykyinen au pairinsa Johanna. Oli niin ihana nähdä heidät kaikki vihdoinkin kasvotusten, kun niin pitkään jutellut sähköpostilla, feispuukissa ja skypessä. Ilta meni ulkona koirien kanssa leikkimisen, trampoliinilla hyppimisen, dinnerin syömisen ja Suomi-lahjojen tutkimisen (ja maistelun) merkeissä. Perhe vaikuttaa aivan yhtä ihanalta, mitä ajattelinkin ja millaisen käsityksen sain heistä tietokoneen välityksellä!

Loppuun pakko vielä sanoa, että tämä näitten talo on valtava. Sanoin äidille puhelimessa, että varmaan kolme kertaa meidän Oulu-kodin kokonen. Enkä ole ikinä nähnyt näin isoa sänkyä, mikä mulla on mun huoneessa. Tai ehkä nähnyt, mutta päässyt todellakaan heittämään kuperkeikkoja ja nukkumaan. Kuvia huoneesta sitten myöhemmin.

Sen kyllä huomaa, kun on onnellinen. Ihminen muuttuu niin erilaiseksi. Itestäni oon huomannut näitä piirteitä nyt muutamana päivänä, mutta erityisesti tänään. Aivan ihana uusi naapurusto, uusi koti, uusi perhe. En voisi parempaa toivoa. Toivottavasti kakki menee jatkossakin yhtä hyvin, ja uskon kyllä todella vahvasti, että menee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti